keskiviikko 19. elokuuta 2015

HAPPY AND HEALTHY LIFESTYLE




Moikka, viime syksynä alotin lukion ja nyt käyn jo toista vuotta. Lukio on mulle rankkaa ja joudun tekemään reilusti töitä sen eteen. Oon oikeestaan aina syönyt mitä vaan ja millon vaan. Ja koska tiedän, että syömällä hyvin ja säännöllisesti myös mieleiala pysyy virkeenä. Nyt kun lukion toinen vuosi alko, päätin, että katon mitä pistän suuhun, pyrin menemään aikasin, ainakin aikasemmin kun viime vuonna nukkumaan ja koitan päästä eroon torkuttamisesta aamulla, koska se lisää väsymystä. Torkutan helposti jopa 40 minuuttia:D.Viime keväänä esimerkiks nousin sägystä varmaan 10 minuuttia ennekun mun kyyti lähti, en kerennyt syödä aamupalaa kunolla tai ollenkaan ja koko päivän mua ärsytti kun en aamulla kerenny tekemään niitä asioita, joita mun piti tehdä. Arkena en aio syödä esimerkiks mitään herkkuja (perjantai on poikkeus;)). Haluan siis nähdä eron mun jaksamisessa viime vuoteen ja kertoa siitä myöhemmin täällä. Toinen asia mihin haluun saada muutosta on, että oon aina miettinyt tosi paljon mitä muut musta ajattelee ja nyt yritän olla ajattelematta sitä ja tehä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Mutta näihin aiheisiin palaan vielä joskus myöhemmin! 


maanantai 17. elokuuta 2015

WHY I STARTED BLOGGING

Moikka! Eli siis koin, että ehkä ois aika kertoa miks mä ylipäätään alotin bloggaamisen. Oon lukenu pari vuotta todella montaa fashion/lifestyle blogia ja se alko kiinnostaa myös mua. Harkitsin blogin tekemistä ja nyt kesän alussa päätin kokeilla, että miltä tää homma tuntuu. Ja koska nyt tykkään tästä niin paljon, niin haluisin jopa menestyä tässä ja jos tästä sais ammatin vaikka muutaman vuoden päästä niin en kieltäytyis. Mielelläni tekisin kaupallista yhteistyötäkin jos vaan mahollista. Bloggan siis niinkuin olette huomanneet, asukuvia ja kaikenlaisia lifestyle juttuja. Jos joku saa näistä kuvista inspiraatiota mihin vaan aiheeseen liittyen, niin hyvä! Ja ois myös kiva kuulla siitä. Teen tätä siis, koska tykkään tästä ja vastaan kaikkiin kysymyksiin/toiveisiin jos niitä vaan tulee. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!:)



perjantai 14. elokuuta 2015

NUDE X WHITE




JACKET BIKBOK
TOP BIKBOK
SNEAKERS NIKE
WATCH o.n.e

Tässä pari kuvaa mun uudesta takista, jonka ostin koon/pari kokoa liian ison, koska mun oli pakko saada se!:D Mutta onneksi sain lyhennettyä sitä. 
Ajattelin ens viikolla kertoa asukuvien sijaan vähän mun ns. "elämäntapa muutoksesta" ja siitä miksi alotin bloggaamisen. Eli jos vaan kiinnostaa niin ensviikkoon!:) 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

BLUE



















SHIRT RESERVED
TROUSERS RESERVED
BAG MANGO (OLD)
SNEAKERS NIKE

Moikka! Tälläsen asun puin tänään kun olin mun parhaan ystävän kanssa leffassa. Rakastan näitä housuja, vaikka mietin pitkään osaanko käyttää näitä, mutta kovassa käytössä ne on ollut. Ihanaa että pitkästä aikaa ei tarvinnu vetästä takkia päälle ja pääsi oikeesti nauttimaan auringosta. Mun tuttu laittoi mulle eilen myös upeet hennat käteen!! Mä tykkään!  

maanantai 3. elokuuta 2015

78










SHIRT BIKBOK
JEANS CARLINGS
SNEAKERS NIKE
JACKET H&M
WATCH DANIEL WELLINGTON
SUNGLASSES RESERVED 

Moikka! Tässä nyt niitä asukuvia, joita lupasin. Ite tykkäsin tästä asusta tosi paljon, ja oon varma että käytän sitä monta kertaa! Oon vähän huonosti saanu kuvattua mitään, ku oon ollu nii vähän kotona, mutta kohta alkaa koulut ni luulen, että pääsen kiinni sellaseen normaaliin rytmiin. :) Hyvää viikonalkua kaikille!